Ken Uston - Blackjackin mestari

Blackjackin suosioon ovat vaikuttaneet monet kuuluisat henkilöt, esimerkiksi Peter Griffin, Al Francesco, Stanford Wong ja Russ Hamilton. Kaikkien nimien joukosta kuitenkin yksi nousee ylitse muiden: Ken Uston. Hän on mies, jota yleisesti pidetään kaikkien aikojen kuuluisimpana ja parhaana blackjackpelaajana. Poikkeuksellisen älykäs Uston voitti blackjackista miljoonia dollareita 1970- ja 80-luvulla ja taisteli näkyvästi casinoita vastaan, kun ne tappioiden pelossa kielsivät korttien laskemista harjoittavia pelaajia pelaamasta casinoillaan. Seuraavassa Ken Ustonin lyhyt elämäkerta.

Nuoruusvuodet

ken ustonKen Usui syntyi tammikuussa 1935 New Yorkissa japanilaisen isän ja itävaltalaisen äidin kuopuksena. Myöhemmin hänelle syntyi vielä kaksi sisarta. Kovan työmoraalin omaava perhe joutui sodan aikana ennakkoluulojen ja yltiöisänmaallisuuden ristituleen, kun Yhdysvallat ajautui sotaan Japanin kanssa. Ustonin isä Senzo mm. vangittiin kolmeksi kuukaudeksi ja Ustoniakin kiusattiin koulussa japanilaistaustansa vuoksi. Tämä kaikki vaikutti osaltaan Ustonin päätökseen vaihtaa aikuisiällä sukunimensä Usuista Ustoniin.

Toisen maailmansodan jälkeen Ustonin perhe muutti Connecticutiin, jossa he saivat pian kiinni tavallisesta elämästä. Ustonin isä opetti Yalen yliopistossa ja Uston itse valmistui Yalesta 20-vuotiaana. Kauppatieteitä opiskellut Uston jatkoi Harvardiin, missä hän suoritti taloustieteen MBA-opinnot. Vankka koulutuspohja yhdessä blackjackin hallitsemisen kanssa osoittautui myöhemmässä elämässä hyödylliseksi yhdistelmäksi.

Ken Uston tapasi Harvardin aikoinaan eräässä juhlassa tulevan vaimonsa Bettyn. Betty luonnehti miestä erittäin valloittavaksi, hauskaksi ja ulospäin suuntautuneeksi persoonaksi. Uston oli taitava soittamaan pianoa ja piti viihdemiehen roolista; jatsi, bändeissä soittaminen ja juhliminen olivat Ustonin mieleen. Vuoden seurustelun jälkeen Uston kosi Bettyä ja vuonna 1960 heille syntyi kolmen lapsen katraan ensimmäinen lapsi. Samoihin aikoihin Uston aloitti uransa Connecticutissa paikallisessa puhelinyhtiössä. Kotona jo nuorena omaksuttu työmoraali ja kunnianhimo, sekä luonnollisesti miehen älykkyys veivät Ustonin kuudessa vuodessa yhtiön operatiivisten toimintojen johtajaksi. Sieltä uraputkessa oleva Uston jatkoi ensin liikkeenjohdon konsultiksi, mutta vuonna 1969 hän oli jo töissä San Fransiscoon Pacific Stock Exchange -pörssin johtotehtävissä. Ustonin uraputki huipentui Pacific Clearing Corporation -yhtiön toimitusjohtajan pestiin.

Ken Uston ja blackjack

Amerikkalainen unelma ei kuitenkaan tyydyttänyt Ken Ustonia. Hän huomasi vihaavansa yritysmaailmaa, pinnallisuutta ja siellä vallitsevaa röyhkeyttä. 1970-luvun San Fransiscossa vahvana elänyt hippiliike ja ilmaisunvapauden tavoittelu saavutti saavutti myös Ustonin; hän ei nauttinut sisällöttömästä varakkuudesta, van alkoi etsimään itseään ja uutta sisältöä elämäänsä. Eräänä iltana eräässä juhlassa hän tapasi blackjack-kuuluisuus Al Francescon, joka kertoi Kenille blackjackin korttien laskemisesta. Mahdollisuus oppia hallitsemaan peliä ja ansaita sillä suuria summia rahaa saivat Ustonin kiinnostumaan blackjackista siinä määrin, että hän opiskeli ja treenasi ahkerasti korttien laskemista töidensä ohessa. Kun hän oli varma taidoistaan, hän alkoi käydä pelaamassa Las Vegasissa. Pian hänen taitonsa ja menestyksensä huomattiin laajemmalti, eikä sitä katsottu suopeasti esimerkiksi Ustonin työpaikalla. Hän sanoutuikin irti töistään ja päätti keskittyä kokonaan blackjackiin.

ken uston pelaamassa blackjackiaKen Ustonin blackjackin huippuvuodet ajoittuivat 1970- ja 80-luvuille. Äärettömän lahjakas Uston voitti huimia summia blackjackpöydissä yhdessä oman kortinlaskuryhmänsä kanssa. Edward Thorpen ja Lawrence Reveren kortinlaskutekniikat loivat pohjan Ustonin tekniikalle, mutta Ustonin tiimi kehitteli ja testasi monia muitakin omia kortinlaskujärjestelmiä (mm. Uston Advanced Point Count ja SS Count). Ryhmä pelasi kasinoilla blackjackia kirjaimellisesti tuhansia tunteja ja kokemustensa pohjalta Uston kirjoitti monta blackjack-aiheista kirjaa. Ustonin tuotoksia ovat sellaiset kuuluisat teokset, kuten Million Dollar Blackjack ja Ken Uston on Blackjack.

1970-luvulla Uston ja hänen tiiminsä olivat saaneet porttikiellon lukuisiin yksittäisiin casinoihin. Taitopelaamiseen vetoava Uston alkoi haastaa kasinoita oikeuteen ja kyseenalaistamaan kasinoiden oikeuden kieltää liian taitavia pelaajia pelaamasta kasinolla. Korttien laskemisessahan ei hänen mielestään ollut kyse huijaamisesta apuvälineillä, vaan vain kyvystä laskea kortteja "omilla aivoilla". Tammikuussa 1979 Uston ryhmänsä kanssa voitti 145 000 dollaria reilun viikon aikana Resorts International -kasinolla Atlantic Cityssä. Tämä johti koko ryhmän porttikieltoon koko New Jerseyn osavaltion alueella, mikä oli ennen kuulumatonta. Uston haastoi oikeuteen kasinoiden edunvalvontajärjestön (Casino Control Commission). Laajan julkisen keskustelun ja osin Ustonin henkilökohtaisen panoksen ansiosta vuonna 1982 korkein oikeus kielsi kasinoita antamasta porttikieltoja blackjackin kortinlaskijoille. Järjestö vastasi kieltoon muuttamalla pelin sääntöjä siten, että korttien laskemisesta tuli paljon vaikeampaa.

Uston oli tuohon aikaan Yhdysvalloissa suuri julkkis. Hän esiintyi harva se viikko suurten sanomalehtien ja aikakausilehtien sivuilla, lisäksi hän teki yhteensä yli 100 televisio- ja radioesiintymistä. Hän myös veti suosittua blackjack-koulua, jolla hän opetti kurssilaisille blackjackin saloja. Ustonin eräs tunnetuimmista esiintymisistä oli Vegasin Horseshow-kasinolla käyty 50 000 dollarin blackjack-haastepeli, joka televisioitiin suorana ja jota seurasi miljoonia katsojia ympäri maan. Luonnollisesti Ken Uston voitti.

Elämä blackjackin jälkeen

ken uston soittamassa koskettimiaBlackjack-elämän hiipumisen myötä Uston keskittyi jälleen yritystoimintaan. Tietokone- ja videopeleille sydämensä menettänyt Uston uskoi vahvasti tietokoneiden voimaan myös rahapelien analysoinnissa ja kehittämisessä. Tämä kiinnostus osaltaan poiki erään Ustonin haastavimman työn. Kuwaitissa hänen tehtävänään konsulttina oli luoda tietokoneistettu järjestelmä Kuwaitin valtiovarainministeriölle, jolla voitiin seurata Kuwaitin miljardien dollareiden ulkomaan investointeja. Vuoden kestävän työrupeaman jälkeen Uston kuitenkin lähti maasta. Sen aikaiset poliittiset jännitystilat vaikuttivat lähtöön, mutta myös erittäin konservatiivinen ja rajoittunut elämä arabimaassa ei sopinut Ustonin vapaamieliseen elämäntyyliin. Uston muutti Kuwaitista Pariisiin.

Uston kirjoitti, että Pariisi oli eräs hänen elämänsä rentouttavinta aikaa. Hän kirjoitteli Lähi-Idän kokemuksistaan, soitti iltaisin jatsia paikallisessa baarissa ja nautti Pariisin ilmapiiristä. Ustonin Pariisin aika ja elämä jäi valitettavan lyhyeksi, sillä 19. syyskuuta 1987 hänet löydettiin kuolleena hotellihuoneestaan. Vain 52-vuotiaan Ustonin kuolinsyyksi todettiin sydämen pettäminen. Uston itse kuitenkin uskoi jo vuosia ennen kuolemaansa olevansa vaarassa, osittain blackjack-uransa takia, osittain korkean profiilin työhistoriansa takia - Uston oli omien sanojensa mukaan ehtinyt saada urallaan paljon vihamiehiä. Ranskan viranomaiset eivät kuitenkaan suorittaneet Ustonin kuoleman tiimoilta rikostutkimusta, joten Ustonin kuolemaan liittyvät epäselvät olosuhteet jäänevät ainiaaksi hämärän peittoon.

Ken Uston tuhkattiin Pariisissa Pere Lachesen hautusmaalla, tuhkat siroteltiin San Fransiscon lahteen.


BlackJack | Parhaat pelipaikat | BlackJack pelit | Yleistä tietoa | Netti-BlackJack | BlackJack Strategia | Pelaaminen netissä